Sponsorointi

KUMEKO Group Oy sponsoroi muun muassa nuorten ja lasten liikunta-alan kohteita. Tältä sivulta saat tietoa sponsorointituen hakemisesta.

4.5_iStock-1459705978

Rakennamme pitkäjänteisiä kumppanuuksia, jotka tuottavat arvoa molemmille osapuolille.

Haluamme olla mukana vastuullisen liiketoiminnan lisäksi myös mahdollistamassa ja tukemassa liikuntaharrastuksia, yhdistyksiä ja tapahtumia nuorille sekä lapsille. Haluamme sponsoroida toimintaa, joka tukee tavoitteitamme sekä arvojamme. Sponsorointitukea ei myönnetä yksityishenkilöille eikä poliittisille tai uskonnollisille yhteisöille.

Meille sponsorointi ei tarkoita vain taloudellista tukea tai logonäkyvyyttä. Etsimme kumppanuuksia, joissa voimme yhdessä rakentaa näkyvyyttä, kiinnostavaa sisältöä ja vaikuttavia tekoja ja joissa yhteistyö hyödyttää aidosti molempia osapuolia.

Haluamme keskittyä rajattuun määrään kumppanuuksia, jotta pystymme panostamaan niiden kehittämiseen ja rakentamaan yhteistyöstä pitkäjänteistä ja aktiivista.

Mitä odotamme kumppaniltamme?

Sponsorointi on meille yhteistyötä. Siksi odotamme myös kumppaniltamme aktiivista roolia yhteistyön suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Yhteistyöhön voi sisältyä esimerkiksi:

  • KUMEKOn näkyvyyttä kumppanin tapahtumissa ja kanavissa
  • sosiaalisen median julkaisuja ja muuta digitaalista näkyvyyttä
  • yhteistyöhön liittyviä valokuvia ja videoita
  • yhteisiä sisältöjä, kampanjoita tai muita aktivointeja
  • tarinoita siitä, mitä KUMEKOn tuki on mahdollistanut
  • yhteistyön tulosten ja tavoittavuuden raportointia.

Hae KUMEKOn kumppaniksi

Käsittelemme hakemuksia kaksi kertaa vuodessa. 31.7. mennessä jätetyt hakemukset käsitellään elokuun aikana sekä 31.12. mennessä jätetyt hakemukset käsitellään tammikuun aikana.

Kun lähetät hakemuksen, kerro meille mahdollisimman konkreettisesti:

  • kuka olette ja millaiseen toimintaan tukea haette
  • minkä suuruista tai millaista tukea haette
  • mitä KUMEKOn tuki mahdollistaisi
  • millaisia yleisöjä ja kuinka paljon ihmisiä toimintanne tavoittaa
  • millaista näkyvyyttä ja sisältöä yhteistyöhön voisi sisältyä
  • miten yhteistyö voisi hyödyttää molempia osapuolia
  • vähintään yksi konkreettinen idea siitä, mitä voisimme tehdä yhdessä.

Hakemukset arvioidaan kokonaisuutena KUMEKOn sponsoroinnin tavoitteiden ja valintakriteerien perusteella. Hakemuksen lähettäminen ei takaa sponsorointiyhteistyön syntymistä.